Huomasin tänään erikoisen asian: olen alkanut ikävöidä kirjoittamista.
Kirjoitan nykyään vain liitutaululle.
Eikä kynän ja paperin välinen työsuhde toimi minun kohdallani edelleenkään hyvin. Tietokoneella olen käynyt lukemassa Helsingin Sanomat ja tarkistamassa sähköpostin ja facebookin pikaisesti.

Sanojen sijaan sävelien kanssa olen työskennellyt viime aikoina runsaastikin. Niin paljon, että en malta lopettaa. Mitä enemmän olen musiikin kanssa tekemisissä, sitä enemmän haluan olla. Vihdoin tuntuu, että puolentoista vuoden ahkera laulutreeni alkaa tuottaa tulosta. Olen koukussa.


Työ alkaa luistaa myös koulussa. Se tuntuu päivä päivältä luontevammalta, ja luulen, että se sopii minulle hyvin.
Koti on vaihtunut, ja uusi on keskeneräinen. Mutta elämä on keskeneräisyyttä.
Kyllä minä sen kestän.