Olen vääntänyt koko aamun ja eilisen päivän esitystä aiheesta mediataide. Se ei olekaan ollut mikään ihan helppo nakki, sillä en ole aikaisemmin pahemmin perehtynyt asiaan.. Joten ainakin paljon surffailua ja jumittamista koneen äärellä se on vaatinut.

Jotenkin kuvittelin pienessä mielessäni, että mediataide on jotain sellaista, mitä on jotenkin vaikeampaa ymmärtää, jos ei ole mikään tietoteknillinen ihmelapsi. Mutta sisällöt eivät useinkaan mitenkään liity teknisyyteen.
Jotenkin koin kuitenkin taas ahaa-elämyksen, sillä kyseessähän on nykytaiteen muoto. Nykytaiteessa ehkä parasta on sen kytkös tavalliseen elämään. Ei tarvitse olla taidemaailman lakien tuntija, ja voi silti nauttia nykytaiteen oivalluksista.

Uusinta uutta mediataiteen saralla on paikkamedia: sanoisinko, että nyt ollaan tosi lähellä ihmistä ja elämää, esimerkiksi projekteissa Milk ja
Mikropaliskunta.
Oikeastaan tosi hyvä, että sain aiheekseni vieraan mediataiteen osa-alueen, ja jouduin tutustumaan siihen. Löysin ihan uusia ja tosi hauskoja juttuja!

Moderni pyrki erottamaan taiteen ja elämän.
Nykytaide pyrkii yhdistämään ne.
Ja niin sen pitää olla.


Lopuksi hieman koulutuspoliittis-pedagogista propagandaa:

Pohdin tässä juuri, että miksi opetamme lapsille koulussa kuvataidetunneilla päivät päästään modernin taiteen lainalaisuuksia, joilla ei periaatteessa ole heidän elämänsä kannalta mitään merkitystä. Miksemme opeta kuvataidetta enemmän nykytaiteen keinoin, sisältöinä oikea elämä: lapsen oma todellisuus, kokemukset ja tuntemukset.
Koulun pitäisiä valmentaa elämää varten, ja opettaa selviytymään tämän päivän ilmiöiden keskellä! Sitäpaitsi nykytaide ei anna valmiita vastauksia, jokaisen on löydettävä siitä omat, itselle tärkeät merkityksensä. Se esittää kysymyksiä, löytää asioita ja asettaa niitä uuteen järjestykseen.


Oikeastaan mullahan on kyllä siihen tilaisuus...