Nonni. Nyt on jo parempi olo. Berocca on alkanut tehota.

Tänään oli kevään kursseille ilmoittautuminen. Istuin ATK-luokassa jo reilusti tuntia ennen H-hetkeä.. Minulla oli siellä kyllä muutakin puuhaa, kuin vain odottaa kurssitarjottimen avatumista nettisaittiin.
Mutta hyvin kävi: pääsin kaikille haluamilleni kursseille! Se on harvinaista näinä aikoina, kun suosituimpia kursseja järjestetään pahimmillaan yksi, jonne pääsee pahimmillaan kaksitoista. Aika älytöntä.
Onneksi tulin klikkailleeksi hiirellä niin räjähdysmäistä vauhtia, että pääsin kankaan painannan jatkokurssille, graafisen suunnittelun työpajaan sekä Katja Tukiaisen sarjakuvakurssille. Kivaa. Ja kalenteriin jäi aika usein ainakin perjantai vapaaksi. Kevät on pakko ottaa vähän kevyemmin, ettei käy huonosti.

Tosiaan, Juicelle kävi sitten huonosti.
Oikeastaan en kyllä ihmettele sitä yhtään. Jos ihmisellä on munuaisten vajaatoiminta, maksakirroosi ja diabetes, niin opintoja vaille lääkärikin tajuaa, että elimistö on aika kovilla.



Vaan kun on

ei niin
että minä jotenkin
vaan kun on
niin perkeleen


[J. Leskinen, Aika jätti 1999]