Neljännestä luukusta tuli melkein mummoja taivaan täydeltä. Onneksi tajusin sonnustautua punaisiin kumisaappaisiin ja sateenvarjoon. Se on musta, mikä ei kylläkään ole kovin kiinnostavaa.. melkein kaikki sateenvarjothan ovat mustia. Miksiköhän? Sateella on muutenkin hämärää. Olisi hauskaa, jos suurin osa sateenvarjoista olisi keltaisia. Alan tästä lähin ostamaan vain iloisen värisiä sateenvarjoja. Sade itsessään on tarpeeksi masentava asia. Paitsi lumisade. Ja kaiken järjen mukaan neljännestä luukusta olisi pitänyt tulla ihania hiljaa-leijuu-maahan-hiutaleet -tyylisiä hattaroita..

Koulussa piirsimme ja maalasimme omakuvia puoli yhdeksästä puoli viiteen. Aluksi se oli mielettömän turhauttavaa, mutta aamupäivän mustikkapiirakka-kahvit pelastivat hauraan mieleni ja haavoittuvan taiteellisen itsetuntoni. Lopulta olin iltapäivällä varsin tyytyväinen viimeiseen kuvaani, ja siihen oli tietenkin lopetettava. Hitsi, jos olisin vielä tarttunut siveltimeen tai kynään.. päivä olisi ollut mahdollista saada siinä vaiheessa vielä ihan pilalle.
Ajoin koulusta suoraan kaupunkiin, ja näin ystävää, jota en ollut nähnyt reiluun viikkoon. Oli mukavaa kahvitella rauhassa.

Äsken soittelin ja laulelin vähän joululauluja... kunnes yläkerran naapuri alkoi kävellä olohuoneemme yläpuolella sen verran jykevin askelin, että ajattelin olevan parasta lopettaa koko tuohu tältä illalta. Harmitti vielä se, että juuri kun olin lopettanut soittamisen, turhan pitkä puuvillapesuohjelma alkoi lingota erittäin kovaäänisesti kylpyhuoneessamme, eikä meinannut lopettaa ollenkaan.
Olin varma, että kohta postiluukku kolahtaa tai ovikello soi äkäisesti..
Mutta ei ainakaan vielä tänään.
Ja hyvä niin.