Siitäs sain

Ärsyttävää, että koulua on ollut jo kuukausi ja nyt vasta pääsin ensimmäistä kertaa varsinaisesti maalaamaan.

No, sitten siinä kävi tietysti niin kuin intopiukassa-tekemisessä yleensä käy: valtavan innostuksen puuskan vallassa kuvasta tuli melkein musta ja siinä on kuitenkin käytetty varmaan puolet kaikkien maalituubieni maalista.
Ja pahinta kaikessa on se, etten suunnitellut työtä juuri ollenkaan. Senkus vaan aloitin ja vetelin.

Ehkä pitäisi nyt tämän innonpurku-kierroksen jälkeen maalata uusi, sellainen, jonka kehtaisi myös palauttaa opettajalle. ;)

Eli aikaa menee vielä tuplasti. Onneksi palautus on vasta perjantaina.

Pieni taidehistoriapläjäys

Muuten kuuluu sateista.

Olimme tänään käymässä Tarvaspäässä, jossa satoi.

Siellä oli I.K.Inhan valokuvia.
Kyseisen valokuvaajan töitä enemmän minua huvittaa hänen nimensä.

Olen ehkä lapsellinen, mutta miettikää nyt: Into Konrad Inha.
Mutta sukunimeen kyllä liittyy eräs surullinen juttu: alunperin Intolla oli varsin korrekti suomenruotsalainen sukunimi, mutta hän  vaihtoi sen lapsena kuolleen siskonsa mukaan, jonka nimi oli siis ollut Inha. [kaunis tytönnimi muuten, jollei sitä ajattele inhottavan synonyyminä]

Aika jännää. Siis himpun verran jännempää kuin ne perisuomalaiset maisemakuvat.

Pidän hänen ihmiskuvistaan enemmän, hyviä kansankuvauksia. Mutta maisemakuvat toki kertovat jotakin ajasta [Inha oli syntynyt siis samana vuonna kuin Gallen-Kallela]. Vaikka Inha
hengasi Gallen-Kallelan, Juhani Ahon, Pekka Halosen ja kumppaneiden kanssa, hänen elämän työtään alettiin arvostaa  ja siitä alettiin kiinnostua vasta 1970-luvulla.

Miksi?

Marmatusta

Sitten tuli tästä taidehistoria-asiasta vielä mieleen eräs hassu letkautus, jonka n. 1960-luvulla syntynyt taidehissan luennoitsija paukautti toissa luennolla.
"Kyllä minäkin tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat juoneet karhun verta."
Joo.
Niin varmaan.
Ison joukon.
Meinasin nousta ja sanoa, että älkää nyt hyvät kanssaopiskelijat ihan kaikkea uskoko.
Muinoin karhunkaato-seremonioihin on toki kuulunut eläimen verenjuomisrituaali mutta
A) Luennoitsija ei todennäköisesti ole edes tavannut elämässään kovinkaan montaa 1800-luvulla syntynyttä metsästäjää, saati karhun kaatanutta ihmistä [ja juotiinko tuolloinkaan enää taikauskoisesti saaliseläimen verta kaadon jälkeen, tuskinpa vaan]
B) 1900-luvulla karhuja on kaadettukin hyvin vähän, koska eihän niitä edes ollut kuin satukirjoissa
C) Saati että kukaan metsästäjä olisi Viime Vuosisadalla enää latkinut eläimen verta raakana heti kaadon jälkeen...
[korjatkaa, jos elän väärässä uskossa. Siis tämän asian suhteen ;)]

Väitettään hän perusteli sillä, että vietti lapsena paljon aikaa mummolassaan maaseudulla [kotoisin hän on pääkaupunkiseudulta], ja hänellä on sen vuoksi "aika paljon luonnollisempi luontosuhde, kuin meillä".
Just.
Vau.
Olisi tehnyt mieli avata suu, mutta onneksi pysyin hiljaa.

Muuten luennoitsija on ihan kiva ja vakuuttava.



Illalla laulutunnille.. en ole ehtinyt harjoitella.