Tämän päivän saldo: yksi huono taidenäyttely ja yksi huono elokuva.

Ensiksi menimme Meilahden museolle katsomaan sen yhden hienostomummelin keramiikkaa. Pidin ehkä noin kahdesta lautasesta ja yhdestä linnun muotoisesta padasta. Ja esillä oli varmaan 400 työtä. Taiteella ei ollut paljonkaan tekemistä tämän näyttelyn kanssa. Mutta olihan Dorrit-neito vuonna 1949 sentään saanut isältään valmistujaislahjaksi oman keramiikka-ateljeen Mannerheimintieltä.

Okei, koko näyttely ja koko ihminen tulevat täysin eri maailmasta, kuin missä minä elän. Eikä meidän ole tarkoituskaan ymmärtää toisiamme. Piste.

Seuraavaksi suuntasimme elokuviin. Toiveikkaina ostimme liput Miyasakin uusimpaan, Kikin lähettipalveluun. No, se oli vissiin lapsille tarkoitettu, sillä tunsin järjetöntä vaivautuneisuutta lähes koko esityksen ajan. Tapahtumia toistensa perään ja harvinaisen surkea juoni.




Lopulta lohduttauduimme hankkimalla alennusmyynnistä itsellemme puoli-ilmaisia vaatteita ennen kotiin palaamista.



Matti Pellonpää oli muuten guru. Ja sekin on lievästi ilmaistu.