Kuulun siihen koulukuntaan, joiden mielestä on huomattavasti mukavampaa olla yhteyksissä vanhaan yksinäiseen mummuun ja käydän tämän luona kylässä nyt, kuin että veisi sitten huonon omantunnon vallassa haudalle kukkia tämän poismentyä. Olemme 83-vuotiaan mummun kanssa läheisiä, eikä minun tarvitse väkisin raahata itseäni hänen luokseen kahville. Viihdyn vilpittömästi tuon höppänän kaikenkokeneen suvunvanhimman seurassa.

Soitin tänään mummulle ja onnittelin häntä sekä uuden kuulolaitteensa että isänpäivän johdosta. Kuulolaite oli osoittautunut oikein käteväksi vempaimeksi, vaikka varoittelinkin mummoa etukäteen, että nyt hän saattaa kuulla nekin asiat, joista on aiemmin ollut tyytyväisen tietämätön. Kiittelin häntä sitten myös siitä tosiasiasta, että hänellä on ollut osansa ja arpansa minun isäni olemassaolon järjestymisessä.

Minusta oli kerrassaan järkevämpää soittaa isänpäiväpuhelu yksinäistä sunnuntaita viettävälle mummulle, kuin isänpäivää sukulaisten kanssa juhlivalle äidinpuolen papalle tai hirviä jahtaavalle isälle. Heitä muistin kortein.

Olin siis eilen töissä, enkä päässyt moikkaamaan esi-isiäni. Luultavasti seuraavan kerran näen muiden muassa noita wanna-be-patriarkkoja vasta jouluna, koska myymäläpäällikkömme oli rustannut minulle työvuoroja joka ikiseksi lauantaiksi hamaan kristuksen syntymäjuhlaan saakka.


Muistatteko muuten vielä, mitä Venäjän maa toi lapsilleen..? ;)