Sananjalkoja ja Takiaisia

Muutin

2009-11-04T15:50:01+02:00

http://sudenmarja.blogspot.com/

tänne.

Ajasta

2009-10-29T20:40:01+02:00

Jotakin oli kehiteltävä tämänkin blogin hengen pitimiksi. Aloin siis jälleen kirjoittaa. Valitsin ensimmäiseksi aiheekseni ajan, sillä tuntui tarpeelliselta alkaa jostakin. Ja siihenhän aika on erinomainen aihe.. vai onko?

Joka tapauksessa..

..elämäni on muuttunut sitten edellisten kirjoitusten. Aikakokemukseni on tällä hetkellä pysähtynyt, jotenkin kelluva. Olen saanut lapsen. Huhtikuun lopulla poistuin työpaikaltani, ja sen jälkeen minun ei ole tarvinut juurikaan ajatella aikatauluja. Ei sovittuja palavereja, lukujärjestyksiä, asiantuntevia lausuntoja, saati henkilökohtaisia opetussuunnitelmia, työhyvinvointikyselyitä tai kehityskeskusteluja. Minun tehtäväni on nyt elää hetkessä.

Tein muutama vuosi sitten kuvan ja tekstin, jossa käsittelin sen hetkistä aikakäsitystäni.

Huokaan helpotuksesta ajatellessani, mistä kaikesta jään nyt ulkopuoliseksi.

Ja tuleehan meille Hesari, josta voin aina tarkistaa mikä päivä on.

Kepillä jäätä

2009-10-29T20:11:01+02:00

Olen päättänyt palata kirjoitusten pariin.

Sallikaa lasten tulla nykytaiteen tykö

2008-04-01T16:40:00+03:00

Kylläpä oli virkistävää olla tänään Kiasmassa kahdenkymmenenyhden ekaluokkalaisen ja yhden tokaluokkaisen kanssa.
"Voi ei, loppuks tää jo!" kuului porukasta, kun opastus oli ohitse.
Kaikkien mielestä museossa oli ollut huisin hauskaa. Lapset olivat mitä parhaita nykytaiteen vastaanottajia. Kukaan ei ihmetellyt, miksi museoon oli tuotu mitä ihmeellisempiä vempaimia, ja miksi joku kutsui niitä taiteeksi. Kelläkään ei ollut valmiita ennakkoluuloja siitä, millaista taiteen kuuluisi olla. Lapset kertoivat ajatuksiaan ja ideioita liittyen teoksiin. He kertakaikkiaan toimivat paikanpäällä juuri niin avoimesti, kuin nykytaiteen museossa kuuluukin.
Keskustelimme retken jälkeen omassa luokassa teoksista, ja oli ihanaa huomata se aito kiinnostus, joka lasten kommenteista huokui!

Mahtavaa ajatella, että tämänpäiväisen retkemme kulttuurinen ja yhteiskunnallinen merkitys lienee suurempi kuin arvaammekaan. :)

Päivitys, vai mikä se nyt oli

2008-03-30T22:34:00+03:00

Huomasin tänään erikoisen asian: olen alkanut ikävöidä kirjoittamista.
Kirjoitan nykyään vain liitutaululle.
Eikä kynän ja paperin välinen työsuhde toimi minun kohdallani edelleenkään hyvin. Tietokoneella olen käynyt lukemassa Helsingin Sanomat ja tarkistamassa sähköpostin ja facebookin pikaisesti.

Sanojen sijaan sävelien kanssa olen työskennellyt viime aikoina runsaastikin. Niin paljon, että en malta lopettaa. Mitä enemmän olen musiikin kanssa tekemisissä, sitä enemmän haluan olla. Vihdoin tuntuu, että puolentoista vuoden ahkera laulutreeni alkaa tuottaa tulosta. Olen koukussa.

Työ alkaa luistaa myös koulussa. Se tuntuu päivä päivältä luontevammalta, ja luulen, että se sopii minulle hyvin.
Koti on vaihtunut, ja uusi on keskeneräinen. Mutta elämä on keskeneräisyyttä.
Kyllä minä sen kestän.

Imussa

2007-10-12T13:33:00+03:00

Nauratti, kun luin lehdestä jokin aika sitten Facebookin addiktoivasta vaikutuksesta.. No, nyt täytyy myöntää, että meikäläisenkin koneella oloaika (lue: poissa blogaamiselta) on mennyt pitkälti naamakirjan verkostoissa notkumiseen. On niin kivaa siirtyä tuttujen ja puolituttujen profiilien kautta seuraaviin... Tirkistelyn makua?

Toki, mikäli minut tunnet, lukijani, ja olet riittävän utelias, voithan etsiä nimelläni Facebookin etusivun hakukoneesta.. ehkä liittyä mukaankin..? (huom. en saa provikoita.. ainiin, se on ilmaista)

t-i-l-i-t-y-s

2007-10-05T15:47:00+03:00

Juuri nyt tunnen oloni ja itseni yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi.

Lähden maalle. Heippa.

Ex tempoilua

2007-09-29T20:40:00+03:00

Ex tempore lähdimme eilen ystäväni Joonaksen kanssa kaksikymmentäyksivuotis-bileisiin, joissa oli nuoria ja vähän vanhempiakin tuttuja.

Ex tempore tilasin tänään puolilta päivin liput, ja läksimme T:n kanssa teatteriin. Käymme teatterissa luvattoman harvoin. Rakastan teatteria. Sitä ei korvaa mikään.

Ex tempore aiomme mennä huomenna asuntoesittelyyn, mikäli sopiva löytyy huomisesta Hesarista. Vai onko se extempore, jos olemme päättäneet tavallaan asiasta jo etukäteen...?

Ex tempoilu on kivaa. Suosittelen lämpimästi kaikille! Suunnitelmat hiiteen, elämä on nyt.

Paistaa se risukasaankin

2007-09-25T22:43:00+03:00

Sori hei kamut, että vaihtelen blogin ulkoasua yhtenään. En vaan voi sille mitään, että vaihtelu virkistää niin pirusti. Etenkin kun on eilen ollut moisessa stressissä, ja tänään kuitenkin selvinnyt päivästä niin sanotusti mustelmitta.

Ja Oedipalla on uusi kaunis blogi!

Lisäksi minulla huomenna syntymäpäivä.
Juurihan vuosi sitten kirjoitin tänne syntymäpäivästä.
Ja nyt se on taas.
Minulla on aivan liian usein syntymäpäivät.
Kohta en enää osaa arvostaa syntymäpäiviäni, kun aika niiden välissä lyhenee ja lyhenee.
No, nyt ainakin tiedän, miksi aikuiset eivät juhli syntymäpäiviään kuin ehkä kymmenen vuoden välein: aikuisena aika menee niin nopeasti, että kymmenen vuotta tuntuu yhtä lyhyeltä ajalta kuin lapsena yksi vuosi.
Surullista.

Ennen ajattelin, että ihmiset ovat naurettavia, kun puhuvat "joka sekunnista nauttimisesta" ja "elämisestä tässä hetkessä" ja että "elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi" ja läpäläpä.
Minähän elin hetkessä enkä tuhlannut sekuntiakaan.
Mutta helppoahan se oli, kun oli vielä nuori. Siis tarkoitan statukseltaan nuori, eikä enää lapsi tai vielä aikuinen.
Aikuisena on oikeasti koko ajan niin kamala kiire ja sata asiaa hoidettavana, että jos ei jostain syystä heittäydy silloin kun aikaa olisi tarjolla, peli voi olla menetetty.

Että tämmöistä ilmestyskirjaa tällä kertaa.

Nytkö se sitten iski?

2007-09-24T17:38:00+03:00

Huomasin tänään olevani burn outin partaalla. On tuntunut siltä koko iltapäivän, ja äsken oli pakko lähteä pitkähkölle lenkille ja laittaa kuulokkeisiin soimaan vanhaa CMX:ää lujalla. Minulla vanhan CMX:n kuunteleminen kovalla on yleensä merkki jonkin asteisesta stressistä. Että ihan kuin ei olisi ollenkaan palautunut viikonlopun aikana, vaikka minulla olikin teoriassa varsin rentouttava ja rauhallinen viikonloppu [mitä nyt jännitti vähän se asunto, jonka näyttö oli sunnuntaina.. tosin sekin kotiehdokas meni puihin ankean ympäristön vuoksi].

Paluumatkalla koulusta kotiin muistin miettineeni joskus aiemmin, että enhän minä ole sellainen tyyppi, joka joutuisi uupumuksen kouriin. Minähän olen suurpiirteinen, rennon letkeä ja välillä suorastaan laiska ja vastuuta välttelevä ihminen.
Joo, hehheh. Opettajan työssä pystyy ehkä juuri ja juuri olemaan välillä vähän suurpiirteinen ja toisinaan hieman letkeäkin, mutta vastuutasi et pysty välttämään.
Opetussuunnitelman toteuttaminen on opettajan velvollisuus. Olisi myös suotavaa tietää prikulleen missä pikkukullannuppuset menevät milläkin elämänsä alueella, ja ehkä tankata vesoihin myös kaikenlaista pienempää ja suurempaakin oppia.

Välillä se tuntuu kamalalta.